Dogpertti auttaa

Koiralähtöistä apua koirasi käytösongelmissa ja apua ensimmäisen koiran omistajalle ennen ongelmia

Dogpertti neuvoo sinua pienissä ja suurissa koiran käyttäytymisongelmissa yksilöllisesti ja koiralähtöisesti. Voin tulla auttamaan kynsien leikkaukseen tai muihin hoitotoimenpiteisiin liittyvissä ongelmissa, jos koira haukkuu liikaa tai mitä tahansa - jos sinä koet asian haittaavan normaalia, elämää, Dogpertti auttaa asian korjaamisessa.

Mikäli suunnittelet koiran hankkimista tai pentu on tulossa kotiin, voin myös neuvoa "ennaltaehkäisevästi" pennun kehityksen kannalta tärkeissä asioissa (esim. yksin jääminen kotiin, sisäsiisteys, hoitotoimenpiteet, peruskoulutus)ennen kuin ongelmia ilmaantuu.


Olen pätevöitynyt koulutusohjaajaksi ja ongelmakoiraohjaajaksi Rakkaitten Haukkujen opistossa(Dog Oriented Institute), joka on kansainvälisestikin tunnettu koiralähtöiseen kouluttamiseen keskittynyt oppilaitos. Lisätietoutta olen hankkinut osallistumalla mm. Turid Rugaasin, Raili Halmeen ja Katriina Tiiran luennoille. Dogpertti on SEY:n jäsen ja tukee TESY:n toimintaa.

Lisätietoa mm. kivun aiheuttamista käytösongelmista olen hankkinut pätevöitymällä urheilukoirahierojaksi Suomen eläinterveydenhuolto-opistossa.

Järjestän myös luentoja sekä koulutuksia yhdistyksille ja harrastusryhmille. Tarvittaessa annan myös yksityisopetusta (yhdelle koirakolle tai pienryhmälle 2-3 koirakkoa). Tavoitteenani on aina koiran ja ihmisen välisen suhteen parantaminen ja hyvinvointi.

Tottelevaisella koiralla on tyytyväinen omistaja.


Toiminnan lähtökohtana on koiralähtöisyys eli edetään koiran ehdoilla koiran laji- ja rotutyypilliset tarpeet huomioiden. Koulutuksessa käytetään positiivista vahvistamista eikä koiraa pakoteta tai fyysisesti/henkisesti vahingoiteta. Dogpertti noudattaa kaikessa toiminnassa Suomen eläinsuojelulakia. Tavoitteena on saada ihminen ja koira toimimaan yhdessä kummankin hyvinvointi huomioiden.

Tyytyväisellä koiralla on tyytyväinen omistaja. Hymyilevä



Luentoja

Järjestän yleisöluentoja DoXX-areenalla Raisiossa tai voit tilata yhdistyksellesi oman luennon. Aiheena esim.

- koira tulee taloon; pentu/kodinvaihtaja/rescuekoira
- toinen koira tulee taloon; miten uusi perheenjäsen otetaan vastaan
perustottelevaisuus; johtajuusajattelu, stressin vaikutus koiran käytökseen
- helpompaa opettamista; miten opetan helpommin ja nopeammin koiralleni uusia asioita
  - energisen koiran hyvinvointi ja hallinta
- elämä seniorikoiran kanssa
- koiran lihashuolto ja koiran kotihieronta


Lisätietoja luennoista DoXX-areenalla saa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen doxxareena@gmail.com sekä nettisivuilta http://www.doxxareena.fi


Kursseja

Kursseja järjestetään yksilöopetuksena tai pienryhmässä (2-3 koirakkoa) sekä esim. yhdistyksien pyynnöstä (max. 6-8 koirakkoa/tunti). 
Kurssit järjestetään ensisijaisesti Raisiossa DoXX-areenalla (Varastokatu 4, 21200 RAISIO).

www.doxxareena.fi

Oppivalla omistajalla on oppivainen koira.


Halutessasi voit ehdottaa kurssin aihetta osoitteeseen dogpertti@gmail.com
Lisätietoa kursseista saa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen dogpertti@gmail.com sekä näiltä nettisivuilta kohdasta kurssit.


Koirahieronta


Olen myös valmistunut vuonna 2012 urheilukoirahierojaksi (SETO) ja hieron kaikenlaisia koiria joko kotikäyntinä tai DoXX-areenalla Raisiossa (Varastokatu 4).
Lisätietoa koirahieronnasta sivulla koirahieronta.


Teen koirakonsultointi- ja hierontatöitä Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella sekä pääkaupunkiseudulla, pääpaino on Varsinais-Suomen alueella.

Onnellinen koira terveessä kropassa Hymyilevä








Yhteystiedot

koiralähtöinen ongelmakäytös- ja koulutusohjaaja , ATA-ohjaaja ja urheilukoirahieroja
Merita Lintula

gsm 040 871 7008
dogpertti@gmail.com


y-tunnus 2313838-7

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

 Onnelliset pitkopuilla - minä ja koirani Bono